Syysleiri päätti onnistuneen kauden

Saimme viettää Päiväkummussa aurinkoisen ja hauskan leiripäivän. Mukaan saatiin lähes kaikki vitaajat, ja meno oli sen mukaista.

Aloitimme joogalla aamunkostealla nurmikentällä aurinkotervehdyksin. Sen jälkeen hieman pallon leipomista, kuljetusta, käännöksi ja pienpeliä.

Lounas maistui ravintolan buffé-pöydältä. Perunamuusi, lihapullat, erilaiset salaatit, savulohi, punajuuriterriini ja mitä siellä olikaan tarjolla. Maittava ateria mukavassa seurassa ja valoisassa ravintolassa.

Lounaan jälkeen pelaajat vetäytyivät “ruokalevolle” leikkitelineisiin. Vanhemmat pysyivät yhdessä valmentajien kanssa sisällä ja juonivat ensi kauden pelikirjaa. Tunti yhdessä tekee terää ja antoi hyvää potkua tuleviin vastatuuliin ja sivutuiskeisiin.

Iltapäivällä nurmella kohtasivat ViTa:n kaksi kovaa: musta ja oranssit. Peli aaltoili puolelta toiselle jo hieman lepsuin askelin. Mutta kaksi maalia tehtiin molempien veskareiden taakse. Tulos miellytti molempia joukkueita.

Pelin jälkeen oli vuorossa rantaleikit, vilvoittava uinti ja perinteinen grillirituaalit. Konjakkisinappi oli hyvää!

Lairiltä palaamme harjoituksiin syyslomaviikon jälkeen.

Jätä kommentti

Sinun täytyy kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.