Sunnuntain pelit Muijalassa Lopaa vastaan menivät vuodenaikaan nähden muikeasti. Syöttöpeli kulki ja puolustus oli varmaa. Talven tauko oli kai syynä, kun pelipaikat olivat ajoittain hukassa. Olimme isännille hieman tylyjä voittamalla kaikki ottelut.

Iloiset pelaajat Muijalassa, Kuva: Jani
Mustat: Eka peli Lopan violletteja vastaan oli alusta alkaen meidän hallussa. Painostimme tuimasti ja vastustajan nousuyritykset pysähtyivät vuorenvarmaan puolustukseemme. Santeri oli vasemmalla ohittamaton ja Henkka jakeli syöttöjä viileästi laitureille. Lopa kuitenkin aloitti maalinteon yllättävällä kaukolaukauksella. Kasper tasoitti pelin 1-1, Nooa teki kohta perään 2-1 ja Miro viimeisteli loppunumeroiksi 3-1.
Toisen pelin alku oli jälleen meidän vankkaa hallintaa. Pelasimme pitkään lähes yhtä maalia, mutta verkkoa ei saatu heilumaan. Silloin tällöin Lopa hätyytteli maaliamme, mutta se pysyi koskemattomana. Meidän maalintekijämme oli Nooa, varsinkin toinen maali oli hieno suoritus! Tulos 2-0.
Mustien maalit: Kasper 1, Miro1 ja Nooa 3 (mustien tsemppari)
Oranssit: Ensimmäinen matsi lähti vauhdikkaasti käyntiin ja siinä pelattiin hyvin sovituilla paikoilla. Janika aloitti maalinteon pelattuaan tilanteen loppuun asti. Seuraavista maaleista vastasivat Joona ja Riku L. Miika K. pelasi laidalla hyvin molempiin suuntiin ja Miika A. oli taas puolustuksen muurina. Riku V pelasi maalilla hienon nollapelin. Lopputulos 5-0.
Toisen pelin alussa oltiin vielä voiton huumassa ja Lopa rokotti heti alkuun 2 maalia. Joukkue sisuuntui kuitenkin hienosti alun takaiskuista ja Joonan johdolla noustiin hienoon 5-2 voittoon, Joonan tehdessä kaikki maalit(1rp).
Oranssien maalit: Janika 1, Riku L 2 ja Joona 7 (oranssien tsemppari).
Filed under: harjoitusottelut, talvikausi
Oranssit: Ensimmäinen matsi lähti vauhdikkaasti käyntiin ja siinä pelattiin hyvin sovituilla paikoilla. Janika aloitti hienosti maalinteon pelattuaan tilanteen loppuun asti. Seuraavista maaleista vastasivat Joona ja Riku L, tekemällä molemmat 2 maalia. Miika K. pelasi laidalla hyvin molempiin suuntiin ja Miika A. oli taas puolustuksen muurina. Riku V pelasi maalilla hienon nollapelin. Lopputulos 5-0.
Toisen pelin alussa oltiin vielä voiton huumassa ja Lopa rokotti heti alkuun 2 maalia. Joukkue sisuuntui kuitenkin hienosti alun takaiskuista ja Joonan johdolla noustiin hienoon 5-2 voittoon, Joonan tehdessä kaikki maalit. ( 1 rp). Joona palkittiin oranssien tsempparina!
Oranssien maalit: Janika 1, Riku L 2 ja Joona 7.