Keskiviikkona kokeilimme taas vartaloharhautusta. Edellisen kerran yritimme sitä lokakuussa Santamontussa. Silloin kukaan ei oikein päässyt vielä jyvälle edes ilman palloa. Tällä kertaa lähes kaikki hiffasivat mistä on kysymys, kun se tehtiin paikallaan, kävellen ja pienessä juoksussa. Monet pystyivät tekemän hienon vartaloharhautuksen ja vielä kiihdyttämään valmentajan ohi toiselta puolelta.
Pallon kanssa oli vaikeampaa: rytmi ja askellukset menivät spagetille ja liikkeistä tuli kulmikkaita. Se oli semmoista koikkelointia. Otettiin homma uusiksi paikaltaa, kävellen ja sitten hissutellen. Yksilöohjauksen kautta muutamat oivalsivat ja tekivät omaan tahtiin harhautuksia molemmille puolille pallon pysyessä matkassa!
Onnistuneiden ilmeet kertoivat että kyllä kannatti hieroa. Kevään aikan paneudumme kerran kuukaudessa harhautuksiin, ja otamme ne mukaan lämmittelyyn ja taitoharjoituksiin pikku hiljaa. Uskon että kesällä merkittävä osa joukkueesta hallitsee jossain määrin 1-2 harhautusta.
Mukana oli 12 pelaajaa. Ensi viikolla onkin hiihtoloma, jolloin ei ole treenejä.
Filed under: harjoitukset, uutiset | Avainsana(t): harhautus, tavoite
